maanantai 17. lokakuuta 2011

Joujou. Tässähän kävi juuri niinkuin aavistelinkin - on ollut vähän hiljaista joo. Syy ei ole kuitenkaan yksin meikäläisen, sillä myöskään kamppiksen suhteen ei ole tapahtunut juurikaan mitään mullistavaa. Kaikki aiheeseen liittyvät postaukset yms. käsittelevät lähinnä kuvausaikatauluja: missä kuvataan ja milloin. Kuvauspaikoilta vuotaa tosin ajoittain kuvia nettiin, kuten 25.9.11, aiheena lähinnä Kissanainen ja hänen korvansa.Whoa.

Kampanjan Facebook-ryhmässä oleiltuani olen huomannut mielenkiintoisen aspektin: jo alusta asti ryhmän sisällä on käyty keskustelua aiheeseen liittyvistä asioista, tietty. Mutta nyt, muutaman viime kuukauden aikana ryhmän sisällä on pidetty off topic-gallupeja esim. ihmisten kotimaahan liittyen. Ihmiset yrittää siis ylläpitää sosiaalista aspektia, vaikka itse kampanjassa ei mitään tapahdukaan. Myös erilaista fani-taidetta postataan ryhmään ahkerasti.

Ryhmän kautta mulla on myös vähän tutkimuseettisiä ongelmia: tavallaan havainnoin tätä ryhmää ja sen toimintaa jatkuvasti, niiden siitä mitään tietämättä. Olen koittanut vähän selvittää, mikä olisi eettisesti paras tapa toimia, mutta tää kysymys on vielä vailla vastausta. Toisaalta taas, aion laittaa ryhmän sivuille nettikyselyn keväällä, jossa luonnollisesti tulen selvittämään positioni.. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kai. Ryhmässä on myös muutamia todella aktiivisia persoonia, joita yritän havitella jonkinlaiseen yksilöhaastatteluun.


Tämän aasinsillan kautta pääsenkin kätevästi tähän mun gradu-tilanteeseen (joka ei kylläkään ole edennyt oikeastaan mihinkään suuntaan sitten viime kerrasta). No, aloitin gradu-seminaarin. Aihe olisi tarkoitus esitellä alkuvuodesta, ja luku loppukeväästä. Nyt olisi tarkoitus lukea, lukea ja lukea. Startti on ollut jokseenkin töksähtelevä.

Graduaihe itsessään on selkeytynyt: tutkimukseni on tapaustutkimus ARG-pohjaisen markkinointikampanjan käyttämisestä Yön Ritari (ja Yön Ritarin paluu) -elokuvissa/elokuvissa (katsotaan). Tutkin ilmiötä: mitä, miten ja miksi. Mitä ko. kampanja tarkoittaa, miten se on toteutettu/toteutettiin ja miksi. Yritän parhaani mukaan 42 Entertainmentilta jotain materiaalia. Tämän lisäksi olisi tarkoitus pistää jonkinlaista nettikyselyä pystyyn  osallistujien keskuudessa, ja mahdollisesti myös yksilö/ryhmähaastista sähköpostitse tms., niiden aktiivisempien heebojen kanssa.Tiedostan, että odotukset saattaa olla melko korkeella, ja voin epäonnistua, mut eihän sitä voi tietää jos ei ees yritä!

Olen torstaina klo 6.00 lähdössä sinne Wieniin FROG-konferenssiin (Future and Reality Of Gaming). Odotan jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein: Jaakon puolestapuhuminen jännittää, mutta toisaalta taas konferenssin sisältö on kokonaisuudessaan todella mielenkiintoinen, ja graduunkin saattaa saada jotain uutta näkökulmaa - tai ainakin motivaatiota. Ja onhan se ihana käydä Keski-Euroopassa! Yritän postata Wienistä päivittäin, blogi toimii siis tässä tapauksessa myös matkaraporttina :)

Robin: Holy costume party, Batman!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti